Toimintakertomus
Espoon Metallityöväen ammattiosasto 271 ry.
Toimintakertomus vuodelta 2010
Toimintavuosi 2010 oli orastavan talouskasvun vuosi, mutta maaimanlaajuinen finassikriisi kuitenkin ajoi ylivelkaantuneita valtioita konkurssin partaalle ja Euroopan Unionissa laadittiin loppuvuodesta mittavia tukipaketteja kriisissä olevia unionin jäsenvaltioille.
Pitkäaikaistyöttömien määrä jatkoi kasvamistaan. Myös nuorisotyöttömyys sekä nuorten syrjäytymiminen yhteiskunnasta alkoi olla vaarallisella tasolla ja valtiovaltakin havahtui viimeinkin ottamaan kantaa asiaan opposition pitäessä asiaa esillä eduskunnassa. Euroopan Unioni julisti vuoden 2010 Sosiaalisen syrjäytymisen teemavuodeksi. Koko vuosi 2010 oli epävakauden ja kasvavan epävarmuuden vuosi.
Vuoden alussa postitettiin jäsenille ammattiosaston jäsenkirje. Vuoden merkittävimpiin asioihin ammattiosaston kannalta voidaan sanoa neljän Espoolaisen Metallin ammattiosaston yhdistyminen yhdeksi suureksi ammattiosastoksi. Yhdistymisestä oli keskusteltu jo vuoden 2009 lopussa ja ensimmäiset tapaamiset asian tiimoilta pidettiinkin jo vuonna 2009 tarkemmin marraskuun lopussa. Paikalle oli kutsuttu osastojen 173, 263, 271, ja 374 puheenjohtajat sekä sihteerit. Käytyjen keskusteluiden tuloksena aloitettiin toimet yhdistymiselle vuoden 2010 alussa. Metallin Aluetoimisto oli mukana kokoajan prosessin edistyessä Vuoden 2010 lopussa voitiinkin todeta uuden yli 800 jäsenisen ammattiosaston syntymisestä Espooseen. Nimekseen ammattiosasto sai Espoon Metallityöväen ammattiosasto 271 Ry.
Ammattiosasto järjesti keväällä taideretken Taidemuseo Didricheniin Rafael Wardin jossa oli näytteillä Wardin maalauksia. Näyttelyssä kävi 6 jäsentä.
Metallin Retkeilypäiville Urheiluopisto Kisakeskuksessa 28.8.2010 oli paikalla muutama jäsenemme jostain syystä Retkeilypäivä ei innostanut suurempaan osallistuja määrään.
Vuoden lopussa 8.10.-10.10.2010 järjestettiin Pikkujoulu/Seminaari risteily Tukholmaan Ms Silja Serenade Risteilyaluksella. Seminaarin aiheena oli Työttömyysturva ja siihen tulleet keskeiset muutokset. Risteilylle osallistui alkuinnostuksen jälkeen 25 jäsentä. Risteily onnistui hyvin ja jäsenet toivoivat lisää tämänkaltaisa tapahtumia.
Seuturyhmä toimintaan osallistuttiin vaihtelevasti.
Vuoden 2010 toimikuntaan kuuluivat seuraavat henkilöt.
Kari Nykänen, Juhani Siru, Anssi Juvonen, Nina Saarenmaa,
Ari Riipinen, Pirjo Koskenkorva. Varajäsenet Tiina Keinonen,
Markus Wendelin, Timo Turkulainen, Yahya Sharifi
Toimikunta kokoontui 14 kertaa sisältäen sääntömääräiset kokoukset.
Lopuksi voidaan todeta että vuosi 2010 oli tapahtumarikas vuosi.
Puheenjohtaja.